15 lokakuuta 2008

Keskiviikko....

Moi!

Tänään on pikkulauantai, mutta ei siltä kyllä tunnu, koska on sairaslomalla.
Varsinkin kun sairasloma johtuu jännetupen tulehduksesta, mikä on erittäin inhottava.
Kaiken hyvän lisäksi se iski mun oikeaan käteen, jolla yleensä hoidan kaikki asiat.
Joten tätäkin kirjoitusta kirjoittelen vasemmalla kädellä.

Mutta ei siitä sen enempää.

Tänään pitäisi mennä keskustaan vaalijalkautumiseen, kun puolueemme puheenjohtajakin saapuu vauhdittamaan vaalikampanjaamme.
Kiva jaella mainoksia ja karkkia yhdellä kädellä...
Tuleekohan siitä mitään, saapa nähdä.

Ennakkoäänestys alkaa sitten tänään. Täytynee käydä hoitamassa asia pois päiväjärjestyksestä.

Asiasta toiseen:

Olipahan mahtava esitys alle 21-vuotiaiden futismaajoukkueelta. Voitto 2-1 ja EM-kisapaikka rangaistuspotkuilla.
Tänään sitten "aikuisten" maajoukkueella paha paikka vierailla: Moskovassa, mutta eiköhän käy siten, että veli venäläiset aliarvioivat meijät ja me päästään iskemään vähäisistä paikoistamme kaksi maalia ja peli päättyy siten 1-2 Suomen hyväksi.
Maalintekijöinä:
0-1 Sami Hyypiä pääpuskulla kulman jälkitilanteesta.
1-1 Andrei Arshavin Suomen puolustuksen möhliessä siten, että pääsee läpiajoon ja ohittaa sitten Jussi Jääskeläisen.
1-2 Mikael Forssell kaadetaan rangaistusalueella törkeästi, josta seuraa venäläispuolustajalle suora punainen kortti ja rankkari Suomelle.

21 syyskuuta 2008

Syksy....

Moi hyvät blogini lukijat !

Näin heti aluksi haluan pahoitella, että en ole ehtinyt / jaksanut / muistanut päivittää blogiani.


Mutta asiaan...

Kuten varmaan eräät lukijani tietävätkin, niin tein alkukesästä muistoihin jäävän kiertomatkan
Helsinki-Vantaalta Roomaan sieltä Tukholmaan ja sitten takaisin kotiin.
Ensi vuonna voisi tehdä vaikkapa Espanjan kiertomatkan esim. junalla.

Loppukesä menikin sitten lähinnä töissäollen, valmistellen oman toiminimeni Jounin matkailun perustamista sekä kunnallisvaaleihin valmistautuessa.

Oma firmani aloitti toiminnan 7.8.2008, joten se on juuri 1,5 kk vanha, harmillisen rauhallista on vielä tähän mennessä ollut.
Toivoisin enemmän asiakkaita, jotta tuloni nousisivat.

Kunnallisvaalityöt etenevät koko ajan. Päätin ottaa vaalien jakotavarakseni nenäliinat, joita on sitten mennytkin useampi kymmenen pakettia ja eiköhän niitä mene vielä lisää kunhan vaalit lähestyvät lähestymistään.

Asiasta toiseen.
Päätin hetki sitten, että tulen järjestämään lähiviikkoina jonain sunnuntaina Tupperware kutsut ((syynä on se, että a) tarvetta on b) kukaan muu ei ole tiettävästi järjestämässä lähiaikoina)).
Aiheena tulee olemaan yksinasujat, ei mikään tyypillinen aihe....
Kaiken hyvän lisäksi erilaisten kutsujen järjestäminen ei yleensä lueta miehisiksi jutuiksi, mutta tasa-arvon nimissä päätin toteuttaa.
Ironiseksi sen tekee esim. kyseisen yrityksen internet-sivut, jotka mainostavat vain emäntiä.
Kenties heidän tulisi muuttaa suhtautumistaan miehiä asiakaskuntana.
Toisekseen kun mietitään niin suurin osa tunnetuimmista kokeista on kumminkin miehiä, esim. Harri Syrjänen, Jyrki Sukula tai Jamie Oliver.
Toki huippunaiskokkejakin on kuten esim. Sara La Fountain.

13 toukokuuta 2008

Pitkästä aikaa...

Moikka!

Se on sitten niin kuin viimeinen työviikko ennen KESÄLOMAA !
Jipii, ajatella enää neljä päivää...

Tulipahan tossa samalla päivitettyä jälkeen jääneitä nettisivujakin:
http://deejii.kotisivukone.com
Tervemenoa kattomaan mitä sieltä löytyy.

Olipahan harmittavaa kuulla sellainen seikka tänään, että Keravalla meitä sosialidemokraattisia nuoria ehdokkaita kunnallisvaaleissa ei ole kuin kaksi: minä ja yksi toinen henkilö...

Puolentoista viikon kuluttua olisi sitten vuorossa Demarinuorten liittokokous, jossa tulee taas päätettyä nuorten kannoista ja valinnoista seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Pari päivää liittokokouksen jälkeen, tarkemmin sanoen synttäripäiväni 28.5 illalla lähdenkin sitten lomareissulle, joka suuntaa eurooppalaisen elämäntavan synnyinsijoille Italiaan ja sen upeaan pääkaupunkiin Roomaan.
Täytyypä käydä "moikkaamassa" Romulusta, Remusta sekä Gaius Julius Caesaria...
Kaipa sieltä tarttuu jotain kotiintuliaisiksikin: ainakin muutaman pullon italialaista valkoviiniä sekä Associacione Sportiva Roman pelipaidan/-huivin aion tuoda mukanani sieltä.
Tosin tosta eurooppalaisen elämäntavan synnyinsijasta moni on erimieltä, sillä monet pitävät Kreikkaa synnyinsijana, minusta se on kumminkin Italia.
Roomasta palaan tänne Pohjois-Eurooppaan, tosin en suoraan takaisin Suomeen vaan "rakkaan" länsinaapurimme Ruotsin pääkaupunkiin Tukholmaan parin päivän ajaksi.

Lomareissun jälkeen viivyn pari päivää kotona ja sitten onkin vuorossa SDP rp:n puoluekokous, johon aion lähteä seuraamaan paikanpäälle, miten pärjäilevät omat toiveeni puheenjohtaja- ja puoluesihteeriäänestyksissä.
Tuen siis seuraavia henkilöitä äänestyksissä:
Puheenjohtajaksi Jutta Urpilaista sekä puoluesihteeriksi Antti Lindtmania.

Ai niin... Ja yksi juttu vielä:
Juhannushan on jälleen kerran Punainen, siis kaikille tervetuloa viettämään sitä toveriseurassa Sipoon Lövhyddaniin !!!

26 lokakuuta 2007

Aamuajatuksia...

Terve taas pitkästä aikaa...



Jostain syystä olen onnistunut olemaan viime kuukausina sen verran kiireinen, että ei ole kerinnyt kirjoittamaan blogiinkaan.

Tai sitten syy on siinä, että asia on niin kuin kaveri kertoi tossa pari kuukautta sitten, et minulla ei ole elämää töiden ja tapahtumien ohella.

Mut eipä mahda mitään...



Teille jotka eivät vielä tiedä niin olen ollut valittuna tämän viikon alusta lukien työpaikkani konsernin Suomen toimintojen varapääluottamusmieheksi.

Hävisin äärimmäisen niukasti äänin 2-1.



Ensi ja seuraava viikko menevätkin aika tiiviisti erilaisten kokousten parissa.

- Jonain päivänä tulevalla viikolla on pikkujoulutoimikunnan palaveri duunipaikalla.

- Tiistaina 30.10 on Keski-Uudenmaan Demarinuorten perustamiskokous.

- Torstaina 1.11 on Tikkurilan Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n sekä Vantaan Demarinuoret ry:iden syyskokoukset. Kyseisiin kokouksiin menen molempien hallituksien jäsenenä, mutta en voi asettua ehdolle enää ensi vuodeksi.

- Maanantaina 5.11 on Uudenmaan Demarinuoret ry:n syyskokous, tähän voin asettua ehdolle, toivoisinkin pääseväni sen järjestön hallitukseen vuoden tauon jälkeen.

Olipahan hyvä, kun totesin edellisen kappaleen kirjoitettuani, että oho! kello on jo noin paljon täytyypä lähteä sitten menemään juna-asemalle päin.
Nyt kirjoittelen hetken ennen töiden alkua, ne ovatkin jo odottamassa mua kauheana paperinivaskana...

No joo... Mut tässäpä tämä tällä kertaa. Taidanpa kirjoitella lisää nyt viikonloppuna (sunnuntaina ? Lauantaina olen töissä, joten silloin taitaa jäädä väliin.) tai sitten ensi viikolla. Katotaan nyt sitten.

Moikka !

13 huhtikuuta 2007

Ajatuksia...

Moi!

Mikä ihme voi olla, kun ajatukset eivät kulje mihinkään suuntaan... Tai sitten ne ainakin harhailee jossain muualla kuin työnteossa.
Kaipa se johtuu siitä, kun joutuu miettimään kaikkia mahdollisia asioita, mitä tulee mieleen.
Onneksi ei ole enää paljon aikaa muuttoon (viikon päästä avainten haku) ja myöskään eteläänlähtöön (4 viikkoa tänä aamuna).
Sitten kun vielä saisi illalla/huomenna päivällä aikaiseksi kirjoitettua kesäkuussa koittavan Helsinki-Uudenmaan Pam-nuorten Ahvenanmaan reissun matskun, mitä kaikkea siihen tarvitaankaan: saatekirje, ohjelma, yms.

Pääsi hyvillämielin kirjoittelemaan blogiin, koska ei pahemmin tule puheluitakaan täällä työpaikallani. Hienoo: huomenna tulee 5 kuukautta täyteen duunissani.

Eräät ihmiset ovat kyselleet minulta, että miksi blogini nimi on tälläinen kuin se on ?
Syy tähän on se, että välillä tunnen painokasta tunnetta tehdä aktivismista työtä ja välillä into lopahtaa, koska totee ihmisten mietinnät: esim. ei kiinnosta.

Eipä kai tällä kertaa enempiä.

Bloggailemisiin.

20 maaliskuuta 2007

Voi voi....

Moikka!

Puolitoista synkkää päivää takana vaalituloksen sulattelemista...
Ei voi olla totta, että näin huono tulos... Voi....
No eipä mahda mitään muuta kuin odottaa kauhulla lähiviikkoja, että lennämmekö odotusarvojen mukaisesti oppositioon vai pääsemmekö lucky losereina hallituksen kakkosjengiksi....
Eniten tässä harmittaa se, että kukaan meijän nuorista ei päässyt läpi. Muutenkin nuorten läpipääsy oli äärimmäisen heikkoa.... Kaikki puolueet huomioiden ainoastaan kaksi....

Jaa se olis sitten tulevana viikonloppuna mutsin synttärit ja seuraavana viikonloppuna reissu tuonne Hämeenlinnan kupeeseen.

Vähän aikaa taas kestää tämä kirjoitteleminen, koska piti tehdä muutaman tunnin ajan töitäkin välillä. Semmoinen 7 senttiä paksu nippu uusien asiakkaiden rekisteröintejä.

Ja sitten se kaikista tärkein... Kuukauden päivät niin olis vuorossa se kauhistuksen kanahäkki, paremmin tunnettu sanalla: muutto....

Mutta sen jälkeen koittavatkin vappu ja puolitoista viikkoa vapun jälkeen Etelään !!!

Mitäköhän muuta... ?

En keksi muuta...

Bloggailemisiin.

23 helmikuuta 2007

Hip hei!

Moikka!

Täällä bloggailemassa jälleen eihän sitä kerennyt menemäänkään kuin pari kuukautta viime kirjoituksesta.

Kovin on ollut kiireistä aikaa nämä viikot, kun yhdistää työn, huvin, järjestöelämän ja kaiken muun.

Kaikesta muusta voisi vaikka heittää käynnissä olevat Sapporon MM-kisat, jotka suomalaisittain ovat käynnistyneet erinomaisesti 2 kultaa ja 1 pronssi kahden kisapäivän jälkeen jo.... Itse olen veikannut 8-10 mitalia Suomeen....

Ah... Enää kolme viikkoa koeajalla duunipaikassani....
Ja nyt on jo kämpän vaihtoruljanssi aika hyvässä vaiheessa....
a) olen löytänyt asumisoikeusasunnon Keravan keskustan kupeesta (Prismaan 400 metriä ja asemalla 500 metriä)....
b) pankki on myöntänyt lainan
Ainoa mikä enää puuttuu on Keravan kaupungin hyväksyntä muuttamiselle....
Mikäli kaikki menee putkeen niin muuttoruljanssi (ja mikä tavaramäärä mulla onkaan...) olisi tiedossa pääsiäisen ja vapun välillä... Eli hyvällä tuurilla saatan päästä viettämään tupareita vappuna tai sitä edeltävänä viikonloppuna, jos kyseinen ajankohta ei onnistu niin sitten menee mun kesälomareissun yli toukokuun loppupuoliskolle... Jää nähtäväksi...

But don´t worry people... En ole jättämässä Vantaan enkä Tikkurilan Demarinuoria kesken vuotta. Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan...

Mitäköhän muuta... ?

Huomenna ja sunnuntaina olen PAM:n Helsinki-Uudenmaan nuorten porukalla Klaukkalan Snowtubing-mestassa (en laske itse) ja Nuuksion Valkealammella yöpymässä.
Mukava nähdä millainen viikonloppu siitäkin tulee....

Ensi viikon keskiviikkona tulee olemaan toisenlaista järjestötoimintaa: Vaalijalkautuminen pohjois-uusmaalaiseen Hyvinkään kaupunkiin...
Täytyy toivoa, että siellä olisi runsaasti nuoria paikalla, jotta saamme näkyvyyttä peliin.

Sitten olis vuorossa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna tiedossa baarikierroksia (viimeinen Tikkurilassa 17.3, jossa allekirjoittanut on vetovastuussa).

Mutta tässä varmaan kaikki tällä kertaa... Eiköhän sitä pidä kohta siirtyä kattomaan telkkarista tulevaa TuTo-Jukurit peliä... Pääsee seuraamaan pelaako Turun jengi loppuottelussa tänä vuonna ja mahdollisesti jopa liigakarsinnassa keväällä...