Keskiviikko....
Moi!
Tänään on pikkulauantai, mutta ei siltä kyllä tunnu, koska on sairaslomalla.
Varsinkin kun sairasloma johtuu jännetupen tulehduksesta, mikä on erittäin inhottava.
Kaiken hyvän lisäksi se iski mun oikeaan käteen, jolla yleensä hoidan kaikki asiat.
Joten tätäkin kirjoitusta kirjoittelen vasemmalla kädellä.
Mutta ei siitä sen enempää.
Tänään pitäisi mennä keskustaan vaalijalkautumiseen, kun puolueemme puheenjohtajakin saapuu vauhdittamaan vaalikampanjaamme.
Kiva jaella mainoksia ja karkkia yhdellä kädellä...
Tuleekohan siitä mitään, saapa nähdä.
Ennakkoäänestys alkaa sitten tänään. Täytynee käydä hoitamassa asia pois päiväjärjestyksestä.
Asiasta toiseen:
Olipahan mahtava esitys alle 21-vuotiaiden futismaajoukkueelta. Voitto 2-1 ja EM-kisapaikka rangaistuspotkuilla.
Tänään sitten "aikuisten" maajoukkueella paha paikka vierailla: Moskovassa, mutta eiköhän käy siten, että veli venäläiset aliarvioivat meijät ja me päästään iskemään vähäisistä paikoistamme kaksi maalia ja peli päättyy siten 1-2 Suomen hyväksi.
Maalintekijöinä:
0-1 Sami Hyypiä pääpuskulla kulman jälkitilanteesta.
1-1 Andrei Arshavin Suomen puolustuksen möhliessä siten, että pääsee läpiajoon ja ohittaa sitten Jussi Jääskeläisen.
1-2 Mikael Forssell kaadetaan rangaistusalueella törkeästi, josta seuraa venäläispuolustajalle suora punainen kortti ja rankkari Suomelle.


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home