Elämän autuutta....
Mikä viikonloppu!
Demarinuorten puheenjohtajaksi valittiin henkilö, jonka toivoinkin. Onnea Välimäen Hetalle vielä kerran !
Oman piirini osalta viikonloppu oli erittäin onnistunut.
Teimme kaikkien aikojen paikkasaaliimme (vpj+2 varsinaista+vara), edellisen ennätyksen ollessa vpj+2 varsinaista.
Nuorisoliiton 100-vuotisjuhlat olivat erinomaiset siitä lähtien, kun pääsi tanssilattialle.
Ensin pääsin tanssimaan "aikuisten tansseja" useiden naisten kanssa (mm. tuore puheenjohtaja ja 1. varapuheenjohtaja). Tästä osuudesta pidin erityisen paljon, sillä kuten totesin joillekin tanssitettavilleni, että olenkohan tulossa vanhaksi, kun tanssin mieluummin edellämainittuja kuin "nuorten tansseja".
Tämän jälkeen vuorossa oli loistava Stella-bändin keikka, jolla tuli jorattua jalkapohjat kipeiksi.
Muistoihin jäävän viikonlopun pilasi se, että eiliseen sunnuntai-aamuun heräsin vuoden vanhempana. Kauhistus ! 30:s synttäreihin enää 3 vuotta aikaa.


1 Comments:
Kappas. Päivittyihän se Jouninkin blogi. :)
Uh, omaa fiilistäni pilasi vain ankara flunssa, joka yhä ruhjoo keuhkojani. Liittariflunssaa näyttäisi olevan liikkeellä muuallakin. Useampikin toveri on valitellut samaa.
Helkkari, kun allekirjoittaneen pää on tehty vahasta tai sitten siellä vain liikkuu liikaa asioita. Annan lämpimät onnittelut syntymäpäiväsi johdosta. Mainitsit sen ajoissa, mutta onnistuin unohtamaan.
Lähetä kommentti
<< Home